Aillohas – Auringon Poika

Filed in Kalendarium by on 7 februari, 2014

ensamble

Taiteilijakuva Nils-Aslak Valkeapäästä

Kerran maa lakkasi olemasta maallinen, sai osansa taivaasta.
Siellä missä jäätikkö piirtyi taivasta vasten, missä kauneus hallitsi osana ääretöntä jumaluutta.
Siellä minä en ollut minä. Tuuli, tunturi, meri, taivas, tuli, vesi, elämä. Se ja ne muut, ne olivat minua parhaimmin.

Enontekiön Pättikässä kasvaa poromiehen herkkätuntoinen poika, joka ei suostu puukottamaan vuoneloa hengiltä. Miehuuskokeessa epäonnistuvan pojan ominta aluetta on luonto, johon hän kokee syvää yhteyttä. Tuntureilla kuljeskelevaa ja lintujen kanssa laulelevaa nuorukaista eivät kaikki katso hyvällä. Sukulaisetkin epäilevät, kasvaako hänestä miestä ensinkään. Hänellä on kuitenkin tehtävä. Tämä tehtävä kuljettaa hänet kotituntureilta kauas maailmalle, jossa hänet opitaan tuntemaan Nils-Aslak Valkeapään nimellä. Oman yhteisön ennakkoluulojen ja valtakulttuurin puristuksessa määrätietoisesta pojasta kasvaa kokonaisen kansan tiennäyttäjä.

Vahva, kaunis ja runollinen esitys luo kirkkaan kuvan itseään etsivästä ja epäilevästä taiteilijasta, joka saa kokea niin luovuuden voiman kuin kuuluisuuden irvokkuuden. Yhden miehen tarinan kautta saavat äänensä saamelaisten taide ja selviytymistaistelu sekä kauneuden ja pyhyyden kaipuu maailmassa, joka mistään piittaamatta kulkee kohti ekokatastrofia.

Nils-Aslak Valkeapää (saameksi Áillohaš) (1943–2001) oli saamelainen taiteilija ja tunnetuimpia saamelaiskulttuurin edistäjiä niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Monialaisesti lahjakas Valkeapää oli kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija. Yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan on Aurinko, isäni (Beaivi, áhcázan), josta hänelle myönnettiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto vuonna 1991.

www.kansallisteatteri.fi

In english

Comments are closed.

uggs canada ugg canada ugg boots uk moncler sale the north face canada